kuumaa seksiä seksinovellit raiskaus homoseksuaaliseen

Toki harrastimme sitä mutta se oli enempi velvollisuuden takia kuin palavasta himosta. Erään torstai-iltana kun katselimme televisiota, vaimoni heitti kysymyksen. Katsoin häntä silmät suurina. Mistä se tietää, että haluaisin toisen naisen mukaan leikkeihin. Käytyämme asiasta kiivaan keskustelun, päädyimme kumpaakin tyydyttävään ratkaisuun. Ensiksi Mirva saa etsiä miehen joka tulisi kanssamme ja sitten minä etsisin naisen joka tyydyttää tarpeemme.

Ainut ehto kolmannelle oli, ettei se saanut olla tuttu. Lauantai aamupäivästä Mirva soitti töihin, että hän oli löytänyt kotimaisilta alan sivustoilta miehen, jolle lauantai sopisi. Työpäiväni meni aivan ohitse, miettiessäni iltaa. Kotiin mennessäni hain alkosta viiniä, jota Mirva pyysi hakemaan ja kondomipaketin. Olin kuuden maissa kotona ja Mirva oli siivonnut kämppämme ja tehnyt oikein maittavaa ruokaa.

Söimme kunnon päivällisen viinin kera, jonka jälkeen aloimme odotella Juhoa. Mirva korjasi kampaustaan ja lähdimme ovelle. Juho olikin fiksun näköinen mies ja pukeutunut hyvin. Kättelimme eteisessä ja siirryimme olohuoneen puolelle. Vaimoni toi juomat ja tunnelma alkoi hiljalleen vapautua. Katsoin kysyvästi vaimoani joka vain nauroi reaktiolleni.

Päätimme myös Mirvan kanssa peseytyä ja menimme Juhon tultua yhdessä suihkuun. Vaimoni oli ajanut itsensä posliiniksi mikä sai jo veitikkani heräilemään. Huuhdeltuaan itsensä, Mirva otti hiljalleen nousevasta kyrvästäni otteen ja alkoi hyväillä minua.

Peseydyin ja poistuin vain kylpytakissa Juhon luokse, Mirvan jäädessä vielä huuhtelemaan itseään. Istuimme Juhon kanssa sohvalla, katsoen telkkaria ja juoden olutta. Mirva tuli suihkusta niinikään kylpytakkiin kietoutuneena ja tuli eteemme.

Hän toi oikean kätensä kylpytakkini alle ja vei vasemman Juhon haaroihin. Mirva alkoi hyväillä meitä ja vaikka tilanne oli outo, annoin hänen jatkaa. Vieraan ihmisen läsnäolosta huolimatta, jäykistyin nopeasti takin alla. Silmäilin myös vaimoni käden työskentelyä Juhon kylpytakin alla, jossa ei ainekaan vielä ollut havaittavaa seisokkia. Mirva nousi seisomaan ja pudotti kylpytakkinsa lattialle.

Katsoin hänen kaunista vartaloaan ja paljasta alapäätä, jossa huulet jo lerputtivat turvonneina kiihkosta. Katsoin Juhoa joka katsoi minua, kuin odottaen hyväksyntää lähteä leikkiin.

Nyökkäsin hyväksyvästi ja nousimme. Täähän on ihan kohtelias mies. Mirva makasi keskellä sänkyä, jalat vasemmalle kääntäneenä, ettemme vielä näkisi hänen huuliaan. Avasin kylpytakkini paljastaen vehkeeni. Seisoin sängynpäädyssä, kuutisentoista senttiä kivikovaa lihaa osoittaen kohtisuoraa ylöspäin. Juhokin riisui takkinsa ja samalla näin hänen valtavan kangen. Hyvin on vaimo tutkinut kohteensa, ajattelin nähdessäni hänen vielä velton mutta kiihottuneen kalunsa, joka oli jo suunnilleen omani mittainen.

Mirva taputti päiväpeitettä merkiksi, jotta tulisimme sängylle. Istuimme Juhon kanssa sängynpäätyyn ja käännyimme vaimooni päin joka oli jo avannut haaransa ja vienyt sormensa alapäähän. Seurasimme kuinka vaimoni sormet tekivät työtään puhtaassa ja paljaassa pillussa jossa huulet olivat jo märkinä kiihkosta.

Runkkasin samalla kun katsoin vaimoni hyväilyä pitääkseni seisokkia päällä mutta Juho oli edelleen velttona. Mirvakin huomasi tämän ja nousi sängyltä ja meni Juhon eteen. Vaimoni nosti velton lihan sormenpäillään ja imaisi Juhon terskan suuhunsa.

Mustasukkaisena mutta kuitenkin jotenkin innokkaana ja himokkaana seurasin kuinka Juhon kyrpä kasvoi kasvamistaan vaimoni suussa. Seurasin sitä edelleen runkaten, kun Juho katsoi minuun hymyillen ja alkoi kyyristyä. Saman tien tiesin mitä tapahtuisi, mutta en kyennyt estämään sitä. Juho painoi päänsä alas ja otti varrestani kiinni, alkaen nuolla minua. Istuin jähmettyneenä, Juhon kielen pyörissä terskani ympärillä.

Kyllä mies tietää miten mies tyydytetään, ajattelin terskani hakatessa Juhon kurkkuun. Vaimoni sai Juhon suuren kyrvän kovaksi ja nousi vetäen Juhon pois kimpustani, ohjaten hänet makaamaan sängylle. Vaimoni jatkoi hänen imemistään, tuoden perseensä eteeni. Painoin sormet vaimoni kosteaan pilluun ja aloin nuolla hänen ryppyistä ja tiukkaa pyllyreikää. Nousin polvilleni ja painauduin kerralla tappiin asti. Nain häntä hetken, kunnes jatkoin hänen nuolemista.

Mirva siirtyi Juhon viereen jatkaen käsipelillä ja näytti tätä suurta kankea, johon hänen kämmenensä ei edes mennyt yhteen ympärille, että tulisinko minä jatkamaan. Ei helvetti, jossain se minunkin raja menee, ja pudistin päätäni. Mirva otti paketista kondomin ja asetti sen Juholle. Hän meni hajareisin Juhon päälle ja alkoi varovasti asettelemaa itseään kovaan aisaan. Rauhallisesti nytkytellen vaimoni liukui suonikkaalla varrella.

Venyttyään tarpeeksi, Mirva rupesi ratsastamaan kiljuen nautinnosta ja hapuili käsillään kyrpääni. Siirryin seisomaan vaimoni viereen, vieden kyrpäni hänen eteensä.

B-kupin rinnat hölskyen, hän ratsasti ja alkoi imeä kyrpääni. Vaimoni ääntelehti ja kiljui nautinnosta muna suussaan ja hieroi voimakkaasti käsillään kassejani.

Mirva lopetti imemisen ja näytti päällään, että menisin hänen taakseen. Asettuessani taakse, hän levitti pyllyreikänsä kutsuvasti auki ja ymmärsin hänen ajatukset. Vein terskani auenneelle sulkijalihakselle ja painauduin vaimoni kuumaan anaaliin. Varovasti aloin naida vaimoani kiihtyvällä tahdilla ilman liukasteita, hänen määritellessä vauhtia käsillään, työntäen minua välillä taaemmaksi.

Mirva nojautui lähemmäksi Juhoa ja laskeuduin hänen selkäänsä. Naidessani kuin pupu, suutelin Mirvan kaulaa ja hän kietoi kätensä kaulani ympärille. Nousin pois selästä ja Mirvakin suorastaan hypähti makaamaan. Oli vuoroni panna vaimoani ja kiedoin käteni hänen reisien ympärille ja jatkoimme naimista.

Juho repäisi kortsun irti ja suorastaan tunki kankensa vaimoni suuhun. Pitkittääkseni tulemistani vedin itseni ulos ja jatkoin nuolemalla vaimoni ihanan turvoksissa olevia huulia. Nostin päätäni kuullessani vaimoni oksennusrefleksin, Juhon survoessa kyrpäänsä syvälle hänen suuhunsa Mirva halusi päättää session elokuva tyyliin ja polvistui meidän väliimme.

Hän runkkasi meitä ja otti vuoronperää suihin. Mirvan ottaessa ties monennen kerran kaluni suuhunsa tunsin laukeavani. Hänkin aavisti sen, imien entistä kovempaa saaden lämpimät spermani suuhunsa. Hän jatkoi nuolemalla vartta, nesteideni valuessa hänen suupielistä ja viimeisten tippojen lentäessä päiväpeitteellemme.

Samalla Juho runkkasi itseään voimakkaasti ja alkoi lähestyä purkausta. Hän vatkasi selkä väärällään tattiaan, hikikarpalot otsallaan, naama punaisena ja purkautui lennättäen spermansa niin vaimoni kasvoille kuin myös minun jaloilleni sekä pitkin päiväpeittoa.

Juhon lypsettyä nesteensä, Mirva vemputti vielä hetken löystyviä kullejamme ja lähti peseytymään. Kiedoin kylpytakin päälleni, Juhon alkaessa pukea vaatteitaan. Emme sanoneet sanaakaan, vaimoni ollessa suihkussa. Mirva tuli suihkusta pyyhe päällään, Juhon vetäessä jo kenkiään jalkaan. Tilanne oli todella vaivautunut ja vaimoni vain kiitti Juhoa avustaan ja hyvästelimme ovella toisemme.

Kerro lisää,,saitko sinä sit vieraan naisen kimppanne? Meilläon ihan sama systeemi, yksi ukm käy noin pari kertaa kuussa meillä ja yks rouva samoin mut eri aikaan!! Suosittelen kaikille joilla oma tuntuu liiankin tutulta! Vaimo saa isoa ja mä piukeeta nuorempaa pillua!! Meillä kävi kokolailla samalla tavalla.

Olemme jo iäkkäämpi pariskunta ja sairauksieni johdosta on sänkyhommat jääneet vähemmälle. Viime talvena olimme Maspalomasissa lomamatkalla. Makailimme eräänä päivänä rannalla ,kun tuli lähettyvillemme mies , jonka kanssa alkoi keskusteltu tavanomaisista asioista.

Vaimonikin yhtyi keskusteluun ja kuiskasin hänelle että , oisko kiinnostusta kokeilla vierasta? Keskustelun aikana tuli esille miehen olevan nyt viimeistä päivää rannalla ja lähtevän aamulla takaisin Suomeen.

Mies oli kokolailla sutjakan oloinen,keski-ikäinen,hyvin hoidetun näköinen vartalo ,ei liikaa lihavuutta,paljon reissuja tehnyt. Ei mennyt kauaa aikaa, kun vaimoni kuiskasi olevansa kiinnostunut asiasta ja pyysi minua esittämään asian vieraalle.

Aloinkin jutustella hieman intiimeimmistä asioista ja asiaa edisti vielä nakurannalla liikkuvista kokolailla alastomista miehistä ja naisistakin.

Viimein esitin asian ja kysyin olisiko hänellä mitään sitä vastaan, että kävisi vaimoni kanssa lähellä olevassa hotellihuoneessamme esimerkiksi ottamassa hieman juomista.

Hän mietti aikansa ja vilkuili minua ja vaimoani, joka on mielestäni hyvinkin hyvän näköinen iästään huolimatta. Viimein hän sanoi , että jos ei minulla ole mitään sitä vastaan ja vaimonikin haluaa niin ok. Jäin rannalle heidän tekevän lähtöään ja sanoin ettei ole mitään kiirettä sillä iltapäivä oli vasta aluillaan. Heitä ei kuulunut takaisin illan alkaessa olemaan jo aika pitkällä ja lähdinkin hotellillemme. Siellä vaimoni olikin yksinään. Oli käynyt suihkussa ja laittelemassa itseään ulosmenoa varten.

Kysyin kuulumisia jolloin hän ei suostunut kertomaan tapahtumista mitään ja oli nyt lähdössä ulos. Tiedustelin menon syytä jolloin hän kierrellen kertoi käyvänsä ostoksilla, kun oli muka unohtanut jonkun asian joka nyt täytyi hoitaa. Kohta hän lähtikin ja asian syytä en saanut selville.

Aioin ensin lähteä perään, mutt tajusin sen typeräksi joten jäin huoneeseen suihkuun ja laittelemaan suuhun pantavaa. Heräsin aamutunneilla kuullessani liikettä huoneessamme. Valojen syttyessä näinkin vaimoni ja kysyin missä niin kauan oli ostoksilla oltu jolloin hän vain murahti ,riisuitui ja rupesi nukkumaan. Aamulla yritin vielä tiedustella edellisen iltapäivän tapahtumista ja sen illallisen ostosreissun syytä.

Näihin en saanut vastausta ja en vieläkään tiedä mitä oikein oli tapahtunut ,saati oliko hän ollut tyytyväinen sen miehen kanssa saamastaan kohtauksesta. Nyt en tiedä oliko ko-teko kohdaltani viisasta vai eikö sillä olisihan ollut mukava tietää saiko vaimoni nautinnon vai vielä enemmänkin. Kotona elämä on jatkunut entiseen tapaan,muutaman kerran on yritetty rakastellakin joskin ei entiseen malliin onnistuttu.

En ole huomannut onko vaimollani nykyisin enemmän menoja vai jäikö asia siellä tapahtuneeksi sillä ko mieshän oli Oulussa asuva. Jos se mies raiskasi? Jos se ei käyttänyt kondomia ja naisesi häpeissään meni hakemaan apteekista katumuspillerin. Ei uskalla sanoa sinulle mitään kun kerran suostui.

Ihmisille ei tunnu riittävän mikään. Ihmetellen olen lukenut, kuinka pornofilmejäkin suositellaan piristämään parisuhdetta. Ei kyllä kovin kauaskantoisesti ole tätäkään asiaa kelattu. Luin alusta loppuun asti ja ei prkl ku oot hyvä kirjoittaa näitä O. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Uskotteko te raukat kaverin satuihin? Tuohan oli täyttä mielikuvituksen tuotetta, ei mitään epäilystäkään! Mukavaa luettavaa ja antoi ideoita.

Veli tulee kylään ja vaimo odottaa kovasti vaikka ei tunnustakaan. Vanhalla pojalla lasti lähtee herkästi ja oikeaan osoitteeseen. Ja naita itteäs vaikkapa punapersepaviaani laumalle. Kyllä sieltä näitä avoimia kokeilunhaluisia HIV-positiivisia löytyy. Olen itse fiilistellyt tata jo jonkin aikaa. Jos keksit etta mista tallaisia ihmisia loytaa niin ilmoita ihmeessa mullekkin.

Myos parinvaihto kiinnostaa itseani mutta partnerini ei ole liioin innostunut tasta asista. Jos haluat ottaa yhteytta laita viestia mulle sahkopostiin gb3l suomi Vähän myöhään huomasi ilmoituksexi. Kovasti kiinostaa tuo juttu, jos tavoitat tämän viestin soita Oulu. Eipä ole chatista löytynyt, vaan ihan livessä ovat tulleet vastaan.

Kerran naapuri ja toisella kertaa työkaveri Ja kivaa on aina ollut! Täällä eräs mukava ja asiallinen, pitkä, hauskannäk. HEI olis ihan mielenkiintoista parin vaihto tai ryhmäseksi myös toinen nainen vaimon lisäsi. Onhan kiva tunnistaa tarina, jotakuinkin noin se meni ja voin vakuuttaa että kaikilla oli kivaa. Muutamia pariskuntia autelleena voin todeta että huolellisesti on valittava sopivat ja asialliset parit, muuten edessä on noloja tilanteita.

Aina perusedellytys on terveys ja luottamus kaikkiin osapuoliin. Tämä aikuisten viihde ei ole venäläistä rulettia omalla tai muiden terveydellä. En näe ryhmissä mitään pahaa, enemmän hyvää ja piristävää. Kunhan parit ovat sinut itsensä kanssa ja haluavat vilpittömästi kokea jotakin uutta ja kiihottavaa. Kirjoitelkaa jos asiallisia kommentteja "apukampi miumau suomi Mä ainakin olin jo ton ekan osan jälkeen kiihottunu!!!!

Toivoisin että, kertoisit siis Mr. Pen että, mitä tapahtui kun sait valita naisen vaimosi lisäksi, samanlainen tarina!!! Olisi kiva saada jatkoa tarinaan miten se onnistui tuntemattoman naisen kera.. Nainen tekee mitävaan jos kehut sen tissejä ja tussua. Siitä on kyllä kokemusta. Olin kai jotenkin kiihotuksissani unohtanut, että Hannuhan makasi ja kuorsasi yhä sammuneena saunan pukuhuoneen penkillä. Olisi kai pitänyt peittää tyttöystävän silmät, kun astuimme ovesta sisään.

Ei, viltti ei sentään ollut pudonnut serkkupojan leveän kehon päältä lattialle, koska tämä ei näyttänyt juurikaan kääntyilleen penkillä. Toinen käsi tosin oli enää niskan takana, toinen levinneen kaljamahan päällä, mutta oli siinä karvaista miestä tyttöystäväni hämmentyneille silmille silti kerrakseen. Kaikista pahinta oli, että humalassaan nukkuvalle Hannulle oli tullut ainakin puolittainen erektio kyrpään, koska se näytti sojottavan melko vallattomasti viltin alla.

Kohouman muodoista ei voinut erehtyä. Pieni jännitystila nousi mielessäni, mutta yritin ajatella, että onneksi serkulla ei sentään täysiä seisonut.

Sehän olisi ollut aika brutaalin näköistä varsinkin nuoresta tyttöystävästäni. Vaikka sitä en kielläkään, että olisimme kumpainenkin tällaisen ilmiön halunneet kiihkeästi nähdä. Siirryimme kuitenkin pienen nurkan taakse jatkettuun nukkuma-alkoviimme, jonne olimme setämiehen perheen tieltä kiltisti siirtyneet. Aloimme riisua, mutta vähän väliä sivelin naistani käsilläni ja suutelin häntä pitkään.

Pyysin, ettei tyttöystävä laittaisikaan yöksi mitään ylleen, nukuttaisiin alasti. Tai nukuttaisiin ja nukuttaisiin, ainakin alkuun nussittaisiin kunnolla, se oli varma. Eikä siinä kuumuudessa tehnyt mieli vaatteita ja peitteitä käyttääkään, sillä sauna henki seinän läpi yhä lämpöään eikä ilmakaan kaikista vilpoisin ollut.

Käteni hieroivat jo hyvää vauhtia tyttöystävän ihania tissejä. Makoilimme nenät vastakkain sängyllä ja suudellessani tunnustelin sormenpäilläni, kuinka kiihottuneina naiseni nännit nököttivät. Sitten veimme kumpikin kätemme toistemme elimiin. Naiseni hento käsi tarttui jo aikaa sitten jäykistyneeseen kulliini ja alkoi hitaasti hyväillä sen vartta edestakaisin. Minä puolestani kuopaisin lempeästi sormillani kihlattuni suloista pillua.

Klitoriksen nuppukin tuntui selvästi kiihottuneena sormiani varten. Tyttöystäväni oli taas sheivannut pimperoaan kesäkuntoon. Muutenkin niin hennosta ja pehmeästä karvoituksesta ei ollut enää kuin pienoinen kaistale jäljellä pillun päällä. Sitäkin vähän silittelin, kunnes en malttanut olla työntämättä sormiani kosteiden häpyhuulten väkiin. Suloinen pillu oli jo aivan märkänä ja sormeni kastuivat hetkessä. Hieroskelin kiusoittelevan hitaasti ja sain naiseni kehräämään nautinnosta: Hän imi niitä yhtä himokkaasti kuin minäkin silmissään viekas ja kiimainen katse.

Mutta minä en sillä kertaa muistanut sitä. Saunalta olivat kumit lopussa ja ainoa reppu, jossa niitä oli lisää, oli unohtunut mökkiin, missä setä nyt perheineen majaili. Vaikka yritin minä kiimoissani suostutella tyttöystävääni paljaspanoonkin, mutta hänellä pysyi järki päässä kiihotustilasta huolimatta. Naiseni kuiskaili, että ei uskalla vielä olla ilman kondomeja, koska e-pillereiden teho ei ole vielä tullut voimaan hänen kehossaan.

Munasolu kuulemma irtoaisi vielä varmasti ja vahinko olisi valmis, jos kerrankin päästäisin siittiöni uimaan hänen emättimeensä. Sillä emmehän me vielä siinä vaiheessa lapsia halunneet, koska olimme vasta vähän päälle kahdenkymmenen ja kummallakin opinnot kesken.

Muuten vaikka olisi saanut vakiintuneemmassa tilanteessa tullakin. En olisi kuitenkaan malttanut lopettaa kiihottavaa esileikkiä naiseni kanssa, kun alkovi huokui kosteaa lämpöä hänen ihanan pimppinsä lailla ja ikkunasta kuului kesäillan ääniä ja järvilintujen liverryksiä. Sitten kuului jotain muutakin, Hannun känninen örähdys. Olihan tämä vähän väliä kuorsannut ja korahdellut kurkullaan, mutta tämä oli nyt kuuluvampi äijänmurina.

Tyttöystävä vilkaisi minua siihen malliin, että uskaltaisiko tässä tänä yönä paneskellakaan, kun tuokin tuolla kulman takana nukkuu, eikä alkovissa ollut edes ovea. Hannun hyppyritukka näkyi melkein lemmenvuoteeseemme asti, ja jalkopäästä kurkotettuna olisi näkynytkin. Mutta ei tätä nyt keskenkään voinut jättää. Erektionikin jo sitä vaati, eikä sitä nyt lypsettäisi käsin tai edes suulla pois, sen olin päättänyt.

Nousin kalu tanassa ylös ja koetin pukea shortseja jalkaani. Hankalaahan se oli ja seisova kulli piti vääntää ihan alavatsaan kiinni, jotta se onnistui. Nyt oli sekin vahinko jo tapahtanut, että Hannun päältä oli viltti valunut lattialle. Äskeinen suurempi örinä oli ilmiselvästi irronnut siitä, että iso, mahakas mies oli kääntänyt penkillä kylkeään ja retkotti nyt kuola valuen ja toinen käsi lattiaa kohti roikkuen siinä sikeänoloisessa känniunessa.

Karvainen käsi ei kuitenkaan ollut ainoa, mikä Hannulta roikkua retkotti alaspäin. Hänen puolijäykkä kullinsa roikkui myös, niin että kierteisen esinahan alta pilkotti melkoinen terska puoliksi esillä.

Vaistomaisesti vilkaisin alkovin suuaukolle, ettei vain kihlattuni ollut tullut kurkistelemaan siihen. Tämä näky oli sen verran irvokas ja pervo, että se oli parasta peittää äkkiä. Vaikkakin Hannun hiljaista kuorsausta pihisevä miehekäs ruho ja kiimaisesti pullisteleva ja kurkotteleva muna kieltämättä vain jäykistivät omaa erektiotani housunkauluksen puristaessa. Sieppasin viltin lattialta ja peittelin serkkupojan nopeasti uudelleen. Vaikka enhän uskaltanut vähään aikaan mennä mökkiin, ettei erektiotani olisi huomattu.

Piti katsella järvelle ja mustan metsän taakse, minne aurinko oli laskenut, jotta kiihotus vähän laantuisi. Onneksi olin tämän jäähyttelyn suorittanut, ajattelin, sillä setäukkoni oli vielä jalkeilla mökissä.

Sanoi muka ottavansa vielä juotavaa, kun janotti, mutta jotenkin se kuulosti keksityltä. Vaihtelimme jotakin merkityksetöntä juttua siinä, mitä en enää millään muistakaan. Mutta kun sain otettua repun käteeni ja meinasin tehdä lähtöä takaisin saunalle, tuli setäukko ihan minun lähelleni ja tajusin tällä olevan jotakin arkaluontoista asiaa. Hän vilkaisi vielä ylös pimeälle parvelle, missä teinit nukkuivat tai sitten tyydyttivät salaa peittojensa alla itseään korvat höröllä ja kuiskasi: Hämmästyin tällaista kysymystä, mutta sanoin ääneen, että kyllähän niitä vielä on.

Laskeskelin hämilläni mielessäni, että mitäs hän on iältään, vähän yli viisikymppinen. No, kyllähän miehellä siittiötuotanto siinä iässä vielä voi olla hyvinkin vilkas ja vahinkoja voi tapahtua.

Sitten mietin, mitähän setäukon vaimo olisi iältään, kun hänen takiaanhan sitä kumia kyseltiin. Ei sedän rouvan viisikymppisiä vielä ollut juhlittu, joten kai hän vielä hedelmällisessä iässä oli tai sitten juuri ja juuri alkaneen mummotaudin pyörteissä.

Eikä heilläkään lapsiluku ollut ihan pieneksi jäänyt, joten ymmärsin, että setäukkoa piti kihelmöinnissään auttaa. Varmasti hänenkin karvaisia kiveksiään kutitteli jo siihen malliin, että pitäisi päästä panemaan.

Niinpä kädet vapisten kaivelin repusta kondomeja ja annoin muistaakseni setäukon kouraan pari-kolme kappaletta. Hän kiitti käheästi ja minä painuin saman tien ulos nieleskellen. Kertasin äskeistä kummaa tilannetta uudelleen ja uudelleen tallustellessani saunalle.

Taas alkoi pukata erektiota pystyyn, kun kiihotukseni sen kuin lisääntyi. Mitähän tyttöystävä tuumaisi, kun kertoisin juuri lainanneeni omalle sedälleni kortsuja, koska tätäkin oli alkanut panettaa yhtä rajusti kuin meitä kahta. Ehkä hän jo parhaillaan rullaisi kumia kellinsä päälle mökissä. Ties vaikka olisi hieronut rouvansa jo yhtä märäksi ja kiihkeäksi kuin minä oman naiseni äskettäin.

Tilanne kiihotti minua äkkiä entistä enemmän. Kohtahan me naisimme omia naisiamme tavallaan kilpaa setäukon kanssa, ai perkules. Nykäisin kulli jäykkänä saunan ovea, mutta se ei auennut. Yllätyin kovasti ja yritin uudelleen ja uudelleen, mutta ovi pysyi kiinni. Sitten tajusin, että se oli lukittu sisältäpäin, olihan siellä jykevä ramppi, joka ei päästänyt ovea edes nytkähtelemään. Mitä hittoa, taisin kummissani ajatella ja kiersin pitemmän seinustan puolelle, jossa oli ikkuna pukuhuoneeseen.

Kurkistin verhojen raosta sisälle. Serkkupoika ei maannutkaan enää sammuneena penkillä. Viltti kylläkin oli levällään lattialla, jolla olin häntä pari kertaa jo peitellyt. Ja samassa osasin suunnata katseeni seinustan ikkunasta viistosti makuualkovin ovettomaan suuaukkoon.

Siitä näkyi vähäsen sängynpäätyä. Sen päällä liikehtivät kahdet jalkaparit. Tai toisista vilahtelivat vain välillä varpaat ja jalkaterät. Ne heiluivat edestakaisin, holtittomasti ilmassa, kun taas toiset jalat oli tuettu tukevasti sänkyyn. Hädissäni pudotin repun jonnekin maahan ja juoksin rämpien metsän puoleiselle seinustalle, jonne alkovin kapea ikkuna osoitti.

Verhoja ei ollut vedetty eteen, mutta tälle seinustalle oli vaikea päästä ryteikköisen maaston ja pienen ojan takia. Onnistuin kuitenkin harppaamaan seinän viereen ja tarraamaan kaikin voimin ikkunalaudasta kiinni.

Vieressäni oli tuuletusikkuna auki ja sieltä kantautuivat äänet korviini nyt jo hyvinkin selvästi. Olinhan jo äsken ehtinyt arvata sen kaamean näyn, joka minua ikkunan takaa kohtaisi, mutta silti olin lentää nyt selälleni. Massiivisen pulskea serkkuni Hannu makasi minun naiseni päällä alkovin sängyssä ja nussi tätä!

Millähän sanoilla pystyisin tuota hetkeä ja härskiä esitystä paremmin kuvaamaan. Sitä, kun löysin rakkaan tyttöystäväni vieraan miehen alta jalat levällään. Tai ei nyt varsinaisesti edes vieraan, ja sekin kuristi kurkkuani, että kyseessä oli humalainen serkkupoikani, joka oli noin vain ilman lupaani ruvennut yhtymään kihlattuuni. Ja niin ironista kuin se olikin, sillä aikaa kun minä menin hakemaan kortsuja, ettei tulisi vaarallista paljaspanoa.

Aluksi en saanut sanaa suustani, vaikka mielestäni yritin huutaa oikein kovaa. Hannun suuri, leveä selkä röykkyytti tasaista, melko ripeää tahtia edestakaisin tyttöystäväni päällä. Samalla mies örähteli ja urahteli vaimeasti, yhä hiukan kännisesti, mutta selvästi panosta täysin siemauksin nautiskellen. Perselihakset painautuivat yhteen tiuhaan tahtiin.

Niiden alta pullottivat Hannun tummanpunaiset nyytit, jotka olivat nyt muuttuneet entistäkin purppuraisemmiksi ja pulleammiksi. Pussinahka oli kai niin kireälle kuroutunut. Mies ähelsi ja örvelsi, mutta piti reippaan naintitahdin koko ajan yllä.

Se tuijotteli humalaisen sokeasti jonnekin sivuun eikä näyttänyt mieleltään olevan edes täysillä läsnä koko toimituksessa. Tai paremminkin se ei välittänyt yhtään, ketä oli nussimassa, kunhan vain sai polkea kunnolla pilluun. Karu tunne kalvoi minua kauttaaltani, mutta silti kaluni sojotti erittäin kovassa seisokissa, niin että oli pakko repiä toisella kädellä housuja pois tieltä ja päästää se ojentumaan vapaammin. Hänestä ei saanut selvää, oliko hän Hannun alla vastoin tahtoaan vai nauttiko hänkin tästä yllättävästä aktista.

Mutta ei se raiskaukselta ainakaan näyttänyt. Naiseni ei ollut yhtään itkevän näköinen eikä kirkunut ja potkinut eikä yrittänyt kammeta nussijaansa pois päältään. Mutta mitäpä hän olisi voinutkaan, tuollainen hentoinen vaikkakin kuntoileva tyttö, kun serkunköriläs painoi varmasti lähemmäs kiloa kaljamahoineen.

Naiseni näytti heittelevän päätään tyynyllä puolelta toiselle, niin että kaunis vaalea tukka oli yhtenä hiestä kostuneena takkuna hänen kasvojensa ympärillä. Samalla hän voihki ja uikutti varsin kovalla äänellä. Kai minä siinä vaiheessa vasta tiedostin kauhulla, että Hannu oli minun kihlatun naiseni märässä pillussa ihan paljaaltaan.

Äänetkin sen nimittäin kielivät. Liukas ja märkä pillu valitti vai olisiko vain iloinnut miehen paljaan, jäykän lihan nuijiessa oikein kunnolla. Turpeat kivesnyytit hytkyivät riettaan näköisinä yhtyvien välissä läiskähdellen naiseni välilihaa vasten.

Hannu nosti päätään huulet törröllään ja nai hikea valuen hillitsemättä yhtään tahtia. Tyttöystäväni inisi ja vinkui haroen käsillään kiinni Hannun lihavasta selästä ja pulskeista kyljistä, muttei tuntunut saavan kunnolla otetta mistään.

Naiseni tissit heiluivat jyskytyksen tahdissa kuin olisivat olleet jotakin herkullista tytinää juhlapöydässä. Myös sängyn vieterit antoivat ähinän ja märän litinän sekaan omat äänensä. Mikä nussintaorkesteri siellä olikaan käynnissä. Ja minä nielin kurkku kuivana oudon kiihotuksen ja pelon vallassa huutojani pidellen ulkopuolella rystyset täristen kiinni ikkunalaudasta.

Ja kyrpäni sykki samalla kiimasta. Kun Hannu alkoi nostella persettään ylemmäs ja jysäytellä naiseni haaroihin niin lujaa, että tästä pääsi vielä kovempaa ulinaa, sain minäkin ääneni kuuluville. Kauhuissani tajusin, että känninen mies ei pystyisi varmasti enää kauankaan pidättelemään siemensyöksyjään, sillä siltä tuo hurja meno alkoi näyttää.

Julmasti paksu ja paljas kyrvänvarsi irvisteli esille serkkupojan nostellessa itseään. Se levitti naiseni vittua kunnolla auki, häpypielet oikein pulleiksi renkaiksi, ja painui sitten säälittä taas takaisin kuumaan ja kosteaan syvyyteen. Perästä kuului aina irvokas maiskahdus.

Hätäni tehostukseksi sain koputettua nyrkilläni ikkunaruutuun. Ensin rakas tyttöystäväni käänsi kauhuissaan kasvonsa ikkunaan ja näki minun pelästyneet kasvoni kiinni lasissa. Hän tuijotti minua silmät selällään ja suu ammollaan, muttei kyennyt muuta kuin voihkimaan Hannun painaessa oikein hartiavoimin. Eikä se ole edes kortsua isolle munalleen laittanut. Taisin toistaa hätähuutoni ja koputtaa uudemman kerran.

Silloin käänsi serkkupoika Hannukin päänsä ikkunaan, mutta ei hetkeksikään herjennyt panemasta minun kihlattuani. Huudollani ja ikkunaan koputuksellani ei näyttänyt olevan mitään tehoa.

Hannu tuijotti minua samein silmin, luomet raukeina, mutta kulmat hiukan tuimasti kurtussa, suu auki ja huulet törröllään. Tuo ilme pinttyi mieleeni ikiajoiksi. Hannun leuasta paistoi taas silmilleni se pornon näköinen partavana. Hän ei näyttänyt kännissään tajuavan, mitä yritin tehdä eli keskeyttää heidän äärimmäisen riskialttiin yhdyntänsä. Hannu jatkoi vain nussimista yhtä säälimättömästi kuin äskenkin, varmaan tajusi vain painavansa jotakin kiimavittua eikä meidän olevan juuri me.

Varmasti hän humalapäissään ymmärsi olevansa mies ja hänen allaan oli nainen, häntä panetti ja nainen antoi panna, sehän oli pääasia. Minä en olisi antanut ja sitä yritin tuskissani, oma kulli kipeässä tanassa, heille viestittää. Mutta minut oli teljetty saunakamarin ulkopuolelle ja minun myötäni myös elintärkeät ehkäisyvälineet, ne kondomit.

Sitten Hannu käänsi samean katseensa eteenpäin jonnekin sängynpäätyyn ja alkoi höylätä naistani vasten oikein kunnolla. Enää sen perse ei noussut holtittomasti ylös ja laskenut läsähdellen alas, vaan nyt se nuohtoi tyttöystävääni allaan siihen malliin, että hetki oli koittanut.

Ehdin tajuta naiseni pelästyneen ilmeen ja kuulla hänen kimeät, melkein kirkaisunomaiset voihkaisunsa ja nähdä hänen tarraavan lujasti kiinni serkkuni leveisiin kylkiin.

Ne alkukantaiset, humaltuneet örinät, jotka Hannun suusta sillä hetkellä kumpusivat, kertoivat armottomasti miehen turpean terskan höltyvän naisen pillulihojen supistuksiin ja siemennesteen syöksyvän esteittä jäykkää munanvartta pitkin minun naiseni emättimeen.

Hannu antoi suurien, punaisten nyyttiensä tyhjentyä minun kihlatun tyttöystäväni pimppiin! Sinne, jonne minä en edes vielä ollut päässyt paljaaltaan herkuttelemaan. Tai tuskinpa ne kokonaan tyhjentyivät, mutta nykäykset olivat sitä luokkaa, että mieheltä tuli monta spermaryöppyä perätysten.

Ihmekös tuo, kun kotona ei Katjan synnyttänyt vittu varmasti vielä ollut parantunut panokuntoon. Tyttöystäväni ei voinut muuta kuin ottaa jalat levällään vastaan kaikki siitosnesteet, koska ronski mies makasi painavana hänen päällään. Katseeni ehti kohdata naiseni hätääntyneet silmät, kunnes en kyennyt enää pitelemään kiinni laudasta vaan kaaduin pusikkoon ja haukoin siellä heinien ja risujen seassa henkeäni.

Palleissani sivalteli kiiman ja häpeän välinen taistelu. Hetken kuluttua tyttöystäväni pääsi pois Hannun alta, kun tämä oli kierähtänyt örähdellen sängylle selälleen. Naiseni juoksi peloissaan ovelle, avasi vahvan rampin ja tuli alastomana ja hikisenä etsimään minua ryteiköstä.

Silmäilin häntä itsekin hiestä märkänä ja täristen. Kihlattuni nuori pillu oli aivan punainen äskeisen rankan panon jäljiltä, samoin hänen vartalossaan oli punaisia puristelun merkkejä, kun Hannu oli häntä vahvoilla kourillaan kähminyt ja pidellyt aloillaan. Pillunhuulet olivat levällään serkkupoikani paksun ja turskin munan venyteltyä niitä hyvän aikaa auki. Ja mikä parasta, näin minä kai jo siinä vaiheessa ajattelin kaikesta pelostani huolimatta, naiseni nussitusta vitusta valui koko ajan enemmän ja enemmän ulos Hannun sankkaa siemennestessä.

Tyttöystäväni emättimen täytyi olla sitä tulvillaan. Luulen, että työnsin tärisevät sormeni saman tien hänen pilluunsa, mitä hän hämillään ihmetteli. Tunsin sormissani kihlatun naiseni orgasmin jäljiltä värisevän, kuuman pimpin ja vittumaisen serkkuni laskemat paksut mällit. Tulin niin hurjaksi kiimasta, että käskin naiseni imeä omaa kulliani siinä paikassa.

Jokin tekopyhä järki tai sitten alkukantainen kunnioitus vahvempaani kohtaan esti minua nussimasta itse heti perään tyttöystäväni pimppiä. Sen sijaan työnsin kärsimättömänä oman kovan kyrpäni tyttöystäväni huulien välistä sisään, kun tämä ei järkytyksessään osannut heti käskyäni toteuttaa. Taisinpa pidellä kiimassani hänen poskistaan kiinni, koska olin niin sekaisin, ja lykin vain lantiollani niin, että kullini upposi hänen imevään suuhunsa.

Enkä kestänyt kuin pienen hetken, kun jo jouduin pakon edessä laukeamaan ja suihkimaan omat mällini suoraan naiseni suuhun ja kurkkuun. Silmät suurina hän mutisi ja pää nyökkien kova muna suussaan nieli laskemani spermat. Purkauduin oikein rajusti ja voihkin vuorostani kovalla äänellä. Sen jälkeen makasimme hetken naiseni kanssa vierekkäin nurmikolla. Hänellä oli spermaa sekä suupielessään että reisillään.

Mutta ne toiset eivät olleet minun. Karmea tietoisuus siitä iski kohta mieliimme, kun kiima alkoi laantua. Saunassa yritimme hädissämme yhdessä saada pestyä naiseni pillun puhtaaksi serkkupoikani päästelemistä mälleistä.

Minäkin työnsin sormiani sisään kihlattuni levinneeseen vaginaan ja kaavin parhaan kykyni mukaan. Mutta aina sitä vain riitti jostakin, varmaan kohdusta saakka. Sanomattakin oli selvää, että ei tässä pelkästään mikään peseskely auttaisi, vaan olisi haettava jälkiehkäisypilleri ja nopeasti.

E-pillereiden antama suoja ei ollut vielä tullut naiseni turvaksi, ja Hannun siimahännät olivat todistetusti asiansa osaavia. Ne kykenivät sätkimään nopeasti perille ja kilpailemaan, kuka raivaisi ensimmäisenä tiensä munasolun sisään ja paisuttaisi tyttöystäväni vatsan pinkeäksi palloksi.

Näinhän oli käynyt Hannun omalle naiselle, sille Katjalle. Mutta minä en antaisi tämän tapahtua, ajattelin, koska se olisi ollut liian hirveää. Joutua nyt vähän yli parikymppisenä opiskelijana isäksi oman serkkunsa humalapäissään siittämälle äpärälle.

Sanoin hakevani jälkiehkäisypillerin saman tien, mutta järkevämpi tyttöystäväni toppuutteli, että lähin apteekki avautuisi varmasti vasta aamulla. Mutta sinä yönä en nukkunut ollenkaan. Hannu kuorsasi jälleen raukeasti, tällä kertaa meidän sängyssämme saunan alkovissa. Siihen hän oli taas panon jälkeen hyytynyt nukkumaan pois humalaansa. Enää häntä ei tarvinnut käydä peittelemässä, mutta katsomassa kyllä kävin. Pahantekijä makasi rivosti täysin alastomana petillä lähes poikittain.

Toinen käsi oli yläpuolella pään päällä ja hikiset kainalokarvat pursuivat jälleen esille. Samaten kosteat rintakarvat pörröttivät, munakarvoista puhumattakaan. Pallit roikkuivat nyt taas reippaammin, mutta olivat muuttuneet purppuraisista melko tummiksi hurjan nussimisen ja tyhjentämisen jäljiltä. Paksu muna lepäsi niin ikään tummanpuhuvana ja lauenneena miehen haaroissa.

Naiseni pillulimat ja miehen omat spermat kiiltelivät aluksi sen nahkaisella pinnalla, mutta kuivuivat sitten näkymättömiin. Istuin penkillä ja nojasin pukuhuoneen nurkkaan. Kihlattu tyttöystäväni nojasi minua vasten ja nukkui pätkiä, heräsi välillä, korjasi asentoaan ja nukkui taas.

Meistä oli parempi nukkua istuallaan, etteivät Hannun viekkaat siittiöt pääsisi ainakaan makuuasennon ansiosta yhtään syvemmälle naiseni sisuksiin. Ainakin kaksi kertaa Hannu löntysteli munasillaan ohitsemme ulos kuselle ja laski letkustaan niin, että ropisi. Sitten se kömpi taas pallit heilahdellen takaisin meidän petiimme nukkumaan eikä kiinnittänyt meihin mitään huomiota.

Heti kun aamu koitti, lähdin minä autolla tuhatta ja sataa lähimpään apteekkiin, jonne olikin jonkin verran matkaa. Tyttöystävääni en jättänyt enää Hannun kanssa samaan saunakamariin, vaan käskin hänen mennä päämökkiin laittamaan vaikka aamukahvia muille sukulaisille.

Apteekin täti nöyryytti minua kaiken huipuksi. Hän kyseli hiukan närkästyneen oloisena, kenelle olin jälkiehkäisyä hakemassa.

Ihan kuin eukko olisi pitänyt minua syypääni johonkin kauheaan rikokseen. Nainen silmäili minua lasiensa yli arvioiden ja tyly ilme naamallaan. Hän tiedusteli, oliko kondomi puhjennut vai mitä oli tapahtunut. Tuskin tällaiset utelut ihan asiaan kuuluivat, mutta valehtelin hänelle kondomin tosiaan puhjenneen.

Nainen kyseli vielä, milloin yhdyntä ja vahinko olivat tapahtuneet. Parhain ehkäisyteho kuulemma tulisi, kun tyttöystäväni ottaisi tabletin 12 tunnin sisällä. Jouduin nieleskelemään häpeissäni, mutta sain lopulta hakemani tältä tiukalta apteekin tädiltä.

Ohjasin autoa kuin unessa ja kertailin mielessäni vielä kiukkuisen naisen viimeisiä sanoja: Kaikki oli aamulla sekavaa. Toimitin jälkiehkäisyn pikaisesti vaimolleni ja tämä yritti nielaista sen muilta salaa. Setäukko kyseli kummissaan, miksi olin sillä tavalla kaahannut apteekkiin aikaisin aamusta.

... 11 Nov luukku seksi ilmaiseksi escort girls helsinki porno porno oulusta lomalle ilmaiset . Seksinovellit kainuu seksiseuraa jrvenp erotic massage klubi tallin. . isot tissit suomi tpk pizza rax tampere kuumaa seksiä alavatsan pistely espoo .. February 15 Feb Raiskaus pornoa erotic massage video Muslimische. huhtikuu mutta en himoitse niitä homoseksuaalin tavoin enkä haaveile missään muodossa anaaliseksistä. Minusta olisi kai ollut vieläkin nolottavampaa, jos seksielämään heräävä nuorempi . Mutta ei se raiskaukselta ainakaan näyttänyt. ja painui sitten säälittä taas takaisin kuumaan ja kosteaan syvyyteen. maaliskuu Seksielämämme vaimoni kanssa oli taantunut. . sulkijalihakselle ja painauduin vaimoni kuumaan anaaliin. Seuraavaksi sanot että homoseksuaalisuus ja heidän seksielämänsä on väärin. . se on pahaa raiskaa. 0.

INKA TUOMINEN ALASTI SHEMALE GAY DATE

LIVE SEXI LINTUKIRPPU IHOTTUMA HOMO Ohitseni kävellessään hän vilkaisi minua ensin krapulaisena, aikoi jo jatkaa matkaansa, mutta kääntyi ympäri. Flirttailen joka päivä, mutta kun yhteisö on paska. Aloimme riisua, mutta vähän väliä sivelin naistani käsilläni ja suutelin häntä pitkään. Kokemusta on kun kolme miestä panee vaimoani escort homoseksuaaliseen alaston amatööri minä katselen vierestä, on se vaan aika kiihoittavaa katsella. Hyvin kirjoitettu ja hyvä tarina, mutta tekstiä olisi voinut vähän tiivistää. Naiseni tissit heiluivat jyskytyksen tahdissa kuin olisivat olleet jotakin herkullista tytinää juhlapöydässä. Kihlattuni nuori pillu oli aivan punainen äskeisen rankan panon jäljiltä, samoin hänen vartalossaan oli punaisia puristelun merkkejä, kun Hannu oli häntä vahvoilla kourillaan kähminyt ja pidellyt aloillaan.

Seksi chatti erootinen homoseksuaaliseen hieronta