Aika äkkiä kaveri tuli ja se oli sitten siinä. Olisin vetänyt uudet rundit, mutta kaveri lopulta nukahti - mulla sen puolikova mulkku edelleen kädessä Aamulla potkasin kaverin ulos, ei tuntunut ebää niin hyvältä jutulta, mutta ottaisin koska tahansa toki uudestaan. Nyt odottelenkin aika kiimaisena seuraavaa mahdollisuutta ;p. Taisin ite olla 14 ja tuo mies 22 äärimmäisen hätäinen ja huono kokemus.

Parhaan kaverini kanssa aitassa, luin lehteä ihan rauhassa kunnes huomasin että housuja vedetään alas en sanonut mitään vain silitin häntä päästä ja siitä sitten se lähti ihan perä rööriin asti.. Olin ite jotain 16 vuotias ja kaveri oli Sattui aivan helvetisti, eikä ihme. Sulkijalihas repeytyi tuossa touhussa eikä vieläkään 4 vuotta myöhemmin ole kunnossa.

Kannattaakin siksi jo etukäteen venytellä sulkijalihaksiaan, niin että on kunnolla joustava ottamaan mulkkua sisäänsä. Eka kerta oli vuosi sitten. Laitoin ilmoituksen eräälle deittisivustolle, jossa hain itseäni vanhempaa top-miestä. Vastauksia tuli paljon, mutta suurin osa oli aika luokatonta vonkaamista.

Yksi mies oli kuitenkin erilainen ja hänen kanssaan pystyi juttelemaan muustakin kuin seksistä. Ainoa miinuspuoli oli, että hän oli vanhempi mitä olin alunperin hakenut eli 59v. Viestiteltiin puolisen vuotta ennen kuin uskalisin mennä tapaamaan häntä. Tarkoitus oli vain mennä katsomaan, miltä hän näytti ja juttelemaan kasvotusten, mutta himothan siinä iski, kun olin haaveillut seksistä miehen kanssa yläasteelta asti ja yhtäkkiä oli tilaisuus siihen.

Aluksi ajattelin vain ottaa häneltä suihin, mutta hän oli niin herrasmies ja hyvä käsittelemmän ensikertaista ja olin tosi kiihottunut, kun sain pitkän odotuksen jälkeen imeä miestä, että kun hän kysyi saako hän panna minua olin täysin sulaa vahaa ja suostuin. Sillä tapaa menetin sitten peppuneitsyyden hänelle. Aluksi oli aika outoa olla miehen kanssa, kun oli tottunut olemaan vain tyttöjen kanssa ja se oli tosi erilaista, millaiseksi olin sen fantasioissa kuvitellut.

Mut oli kuitenkin upea ja nautinnollinen kokemus. Kolme kertaa ollaan sen jälkeen tavattu ja jokainen kerta on ollut edellistä parempi. Miestenvälinen on kiva harrastus. Puoli vuotta sitten,itse 49 ja kaveri 55v. Mies oli aivan kiimoissaan ja halusi tulla takaapäin. Muutaman työnnön jälkeen laukesi ja itse en päässyt oikein mukkaan juttuun.

Muuten tuntui mahtavalta,tarvii kokeilla uudestaan. No yksi ekoja kertojani oli talvella Tapasimme Mixeissä Tampereella ja lähdimme junalla hänen luokseen Vammalaan. Olin 19 ja hän Vaalea, tavallisen näköinen jannu mutta miehekäs ja isokyrpäinen.

Hän oli kokenut joten hän osasi opettaa ja ihana yö se oli. Kokenut, vanhempi mies oli hyvä vaihtoehto ainakin minulle. Tuon kokemuksen jälkeen osasin arvostaa miestä, joka ei välttämättä ole hyvännäköinen mutta oikeasti miehekäs , uskollinen, huolehtivainen ja isolla mulkulla varustettu. Vielä tänäänkin kun olen kiimasta levoton muistelen silloin tällöin yötämme ja mietin millaista olisi ollut asua hänen kanssaan.

Tiesin kuitenkin jo silloin ettei hän ole minulle se oikea emme olleet sukulaisieluja joten se jäi yhteen kertaan. Oltiin tuolloin molemmat vuotiaita. Olin kaverin luona yökylässä ja menimme nukkumaan. Hänellä oli parisänky eikä mitään muuta ja ihan muuten vaan menin hänen viereensä nukkumaan Kaverini tiesi,että olen biseksuaali ja en voinut vastustaa kiusausta ja raotin hänen peittoaan sen verran, että näin hänen pullotuksensa.

Hän nukkui ja kutittelin hänen munaansa ja itselläni alkoi seisoa ja niin alkoi hänelläkin pikkuhiljaa ja hieroin hänen kovaa penistään. En sanonut mitään, hymyilin vain. Sitten kaverini kertoi, että oli ollut hereillä kaiken sen aikaa, kun aloin kutittelemaan hänen munaansa.

Hän kysyi, että haluanko ottaa häneltä suihin ja sitten aloin imuttelemaan häntä. Sitten tuli hänen vuoro ja otti minulta suihin. Lopuksi olimme 69 asennossa ja laukesimme toistemme suihin ja käperryin sen jälkeen hänen kainaloonsa ja nukahdin siihen. Olemme edelleenkin kavereita ja puuhailemme aina silloin tällöin. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Mä olen 23v ja kokemusta vain suihinotosta mua yli 10 vuotta vanhemmalta mieheltä. Perseenreikä on niin kireä, että lopetan hommat aina kesken ja enää en edes halua ollenkaan! Olin just täyttänyt 18v ja olin juhlimassa synttäreitäni yhen kaverin luona, jossa majailin viikonlopun yli.

Se esitteli miulle jonkun kolme- tai nelikymppisen perheenisän itse asiassa en muista oliks se perheenisä tai edes naimisissa mutta joka palveli myös armeijassa ja oli lähdössä olikohan Afganistaniin joskus lähitulevaisuudessa. Tää mies heitti meidät johonkin huvipuistoon ja haki meiät sieltä sit ku haluttiin pois.

Sit en muista tapahtuiko samana vaiko seuraavana päivänä, mutta ajettiin yhessä miehen ja miun kaverin kaa johonkin mehtään digikamera mukana. Otin mieheltä suihin, kaveri otti miulta suihin, siis keskellä mehtää, sit mentiin takasin autoon ja ajettiin johonkin aukioon jossa mie ja mies siirryttiin takapenkille ja otin siltä taas suihin kaverin ottaessa kuvia. Lopetettiin kun jotkut ihmiset ilmestyi paikalle ja mentiin kaverin kotiin. Osasin kuulemma tosi hyvin imeä kyrpää ensikertalaiseksi, siis mies ei ollut uskoa olevani umpineitsyt.

En osaa edes sanoa kaduttaako vai eikö. No sanotaan että kaikista "seksuaalisista kokemuksistani" toi oli ehdottomasti vähiten nolo. Menin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Aloitin siellä kuoroharrastuksen ja tutustuin samalla Lauriin. Hän oli mukava rempseä herrasmies,esitteli mulle kaupunkia käytiin usein syömässä ja joskus elokuvissa. Kerran sitten kun lähdettiin elokuvista niin hän puristi minua hellästi pakaroista.. Oli mun ensisuudelmat,oli perhosia vatsassa kun en ollut koskaan ollut kenenkään kans näin lähekkäin.

Eka kerta tapahtui sit muutama päivä myöhemmin hänen asunnollaan. Suudeltiin kun hän riisui minut ja laittoi vatsalleen. Eihän se meinnannut millään mennä kun jännitin,sattuihan se aluksi paljon mutta olihan se kiihottavaa kun joku panee ja laukeaa sitten sisälle.

Mun eka kerta oli tällänen; olin eräässä gaychatissa ja olo oli jo pidemmän aikaan ollu tosi kiimainen. No, kuten yleensä, chateissä porukka haluaa nähä livenä, en ollut aiemmin suostunut sellaiseen mutta nyt jostain syystä suostuis: D sovittiin aika ja paikka ja menin sinne hirveessä jännityksessä puukko mukana XD pitäähän selusta varmistaa.

Kun saavuin paikalle, mies oli siellä, hyvännäköinen ja kroppainen. Puhuttiin jonkin aikaa ja sano että voidaan perua koko juttu jos musta siltä tuntuu, kerroin myös että oli mun eka kerta. No, ei peruttu, hyppäsin tuntemattoman miehen autoon ja mentiin sen kotiin jossa hän riisuutui, samoin minä pian. Ei siinä muuta sitten kuin että aloin ottaa häneltä suihin. Olin sanonut että voi olla, etten pysty tekemään mitään muuta suuren jännityksen ja pelon vuoksi, ja hän ymmärsi.

Otin suihin ja hän laukesi jossain vartissa vatsalleni. Olisin toki halunnut tehdä paaaaljon muutakin mutta tuo jännitys oli vaan niin suuri: Mies oli todella asiallinen ja kunnollisen oloinen, ei pakottanut missään vaiheessa tekemään mitään mitä en haluaisi. Hän oli myös hyvin ymmärtäväinen.

Yllätyin että sellainen löytyi chatissä ja olin myös helpottunut että tämäkin tuli viimein koettua Pari kuukautta sitten kaverin kaa. Oltii oltu kaikkien kavereitten tyttöjä ja yks poika meiän lisäks pullonpyöritystä ja sain tehtäväks kielarin sen kaverin kaa! Sen piti kestää 10 s. Sit ku porukkojen piti pikkuhiljaa lähtee kotii nii vaan me kaks jäätii sinne tapahtu sen pojan asunnossa ja sit se sano et ei se ollu niin kamalaa se kielari.

Olin hetken hiljaa mut sitte yhtäkkii jotain tapahtu ja suutelin sitä. Sitte kohta katottii yhes homopornoo ja otettii suihin toisiltamme mut ei haluttu panna kunnolla. Nyt oon sen pojan kaa yhes salaa ja aateltii ens viikol kokeilla. Kyll oli kiimasia tarinoita ett alkoi heti seisoa miten muilla kertokaa onko kädes jo ja tipat vai vai. Menin parvekkeelle ja naapuri istu omallaan ihan riutuneena krapuloissaan. Ei oltu koskaan tavattu, vaan sen kämppismuijan kaa olin joskus jutellut.

Olin 29 ja homopoikuus tallella siis Katselin ja sanoin että "kyllä näytät surkeelta, otetaanko skumppaa? Tää nosti päätään et kyllä kelpaisi. Mä hain kaksi shamppalasia ja pullon. Kiipesin kaiteen yli sen luo ja juotiin se pullo. Tultiin niin hiton hyvin juttuun, ihan sielunveli meininkiä!

Ja sit ku oltiin juotu ja poltettu röökit, oltiin vaan hiljaa hetki, katottiin toisia silmiin ja yhtäkkiä vaan noustiin ku sanattomasta sopimuksesta ylös, se kiers pöydän meidän välissä ja työnsi kaidetta vasten ja suudelmiin ku eläimet.

Ei haitannut vaik olisi puolisuomee nähnyt sinne parvekkeelle Sit yhtä hyrymykkyrää kieputtiin sisälle pussailen ja reittiin vaatteet veks, otettiin suihin mut eikö perkele sen kämppikset tullu sinne! Hirmu hädällä vaatteet niskaan ja just ehdittiin ettei kukaan tajunnut mitään.

Olivat sopineet pubiin lähdöstä ja lähdin sitten mukaan Siellä footsie jatkuvasti, kundi kirjoitteli kännyyn tuhmia ja näytti mulle, kummallakin hitollinen halutus. Tää muija arvasi mitä oli tekeillä mut iski vaan silmää eikä kertonut kelleen. Tällä kundilla oli siis muijakaveri ja kaikkee. Kohta me lähdettiinkin ja mun luokse, siellä kundi pani mua ja kyllä tuntui mutta osasi se varoakin. Laukesi kolmesti ja Mä kerran yön aikana. Nähtiin sit aika monta kertaa ja melkein ihastuin tähän tyyppiin, mut tulin sit järkiini ja nykyään moikataan ja joskus kaljalla käydään.

Yhä on naisensa kanssa Mulla ihana kundi nyt, ei tiedä tästä historiasta eikä tarttekaan. Mut oli hieno kokemus. No tämä tapahtui kun olin 23v. Olin jo monta vuotta halunnut kokeilla suihinottoa ja peppupanoa. En tietääkseni homo ole kun en kiihotu miehistä tai pidä miehiä mitenkään erityisen komeina tai kiinnostavina, mutta seksi aina kiinnostanut. No päätin kerran kokeilla erästä gay chattiä ja siinä runkkauksen himoissa päätin kokeilla löytyisikö heti sillä minuutilla lähistöltä jotain ja kuinkas kävikään löytihän sitä.

Itseäni vuotta vanhempi mies asui aika lähettyvillä ja päätettiin siinä sitten tavata. Otin sinä iltana ensimmäisenä kerran mieheltä suihin ja mies otti minulta. Noh ei se juuri miltään tuntunut. Ei hyvältä eikä pahalta, enkä myöskään hänen imemisestään saanut edes seisokkia. Kumpikaan ei lauennut koska hommat piti jättää kesken kun hänen kämppiksensä oli tulossa kotia. Seuraavana iltana himokkaana päätin kokeilla löytyisikö taas jotain miestä peppuneitsyyttäni viemään. Lähistöltä löytyi vain kokenutta peppua etsivä mies joten otin yhteyttä valehdellen että olen kokenut.

Sovittiin tapaaminen pimeällä kääntöpaikalla keskellä metsätietä. Hänen autonsa takapenkillä hän sitten pani minua ensimmäisen kerran. Pimeyden takia en tiedä minkä kokoinen miehellä oli mutta syvälle mennessä sattui ihan hirviästi, mutta otin munan vastaan kun kerran siihen olin suostunut. Paremmalta se alkoiki loppua kohden tuntumaan ja melkein itsekkin olin tulossa vaan mies laukesi juuri sillä hetkellä. Vaihdettiin siinä numeroita ja lähdettiin molemmat omiin suuntiin.

Tekis mieli vielä joskus kokeilla, mutta en juuri kosketteluista ja muusta välitä. Haluaisin vaan että menen jonnekkin sovittuun paikkaan, housut alas ja muna sisään. Ehkä vielä joskus uskaltaa toisekkin: Entinen kamu ja naapurin poika. Oli muuttaneet toiselle paikkakunnalle Yllättäen tää kundi tuli meille,mopolla No tietysti juttua ja tekemistä riitti,kun oltiin oltu tosi kavereita.

Se poika oli 15 ja mä 14,mut fyysisesti se oli mua tosi paljon edellä. Mä olin melkein posliini ja vasta samana kesänä saanut ekat mällit. Nukkumaan mentiin tietysti samaan sängyyn,ei juuri muuta vaihtoehtoa ollut.

Yllättäen tää kundi alko hyväileen ja lopuks alko imeen mun kullia,no tietysti se tuntu hyvältä ja sitten imettiin ja hyväiltiin toisiamme.

Sitten se käänsi mut vatsalleen ja alko sylkeä liukkarina käyttäen yrittää mun sisään. Kai mä jännitin mut kesti aika pitkään ennen ku sen kalu alko työntyy mun sisään, Ei silti,sillä oli tosi iso jotain 17 senttinen. Ekaks vähän sattuikin,mut sit se vaan alko tuntuu hyvältä,se poika pani ihan tosissaan,ei varmaan ollut eka kerta.

Sitten ku sen speget tuli mun sisään,niin multakin tuli. Eka kerta ja tosi hyvät muistot. Joskus alku keväästä mä olin 16 ja kaveri 14v. Oltiin tunnettu jokunen vaan kuukaus. Sillo lunta oli aika paljon, sopivasti muutama aste pakkasta mut ei liian kylmä ja oltiin menossa lähellä sijaitsevaan mäkeen lumilautailemaan. Snoukkauksen kautta olin tutustunu tähän jäbään. Oltiin kumpikin lautailu kamppeet päällä ja puhuttiinkin siin jotain lautailu vaatteista ja mistä ne on ostettu kunnes kaveri kysy mult ehkä hieman ujosti "onks sul muuten pelkät bokserit noiden housujen alla?

Kaveri kysy "oikeesti ootsä tosissas siis ei edes boksereita? Pienen viiveen jälkeen kaveri poikkes muuntajakopin takana ja tuli takas bokserit kädessä tunkien ne taskuun. Mul alko välittömästi seisoo ja mä huomasin kans pientä kohoumaa kaverin lautailu housuissa. Se sano "tuntuu oudolta mut aika hyvältä, tarkenee kyl edelleen, ei oo kylmä, nää Burtonit on tosi lämpimät". Sanoin et niin on DC kans. Mentiin sinne muuntajakopin taakse, katottiin toisiamme ja samaan aikaan kumpikin otti kalun esiin lautailu housuita.

Silti alettiin runkata ja molemmilta tuli tosi pian. Mua kiihotti tosi paljon et toinen poika runkkaa lautailu housuissa. Sen jälkeen mentiin kaverille. Sen vanhemmat ei ollu himassa. Mentiin sisälle ja jatkettiin siitä mihin ulkona muuntajakopin takana jäätiin.

Riisuttiin lautailu kamppeet ja molemmilla seiso uudestaan jo ihan tanassa. Tästä voi jokainen jo päätellä mihin se johti. Pano puolin ja toisin. Siitä tuli eka kerta toisen pojan kans ja toka kerta tuli aika pian: Tosin täytyy sanoo et ei olla kovin usein pantu vaan enemmän runkattu yhessä. Molemmilla sama mieltymys et tykkää enemmän vaan runkata ja pano sillei joskus harvemmin. Olin ekalla kertaa 16v ja mies 32v harrastuksena oli fistaus sattu niin paljon kun sitä kesti 40min.

Olen 34 bi ja päätin vastata treffi ilmoituksen jossa mies etsi miestä. Olen halunnut kokeilla miltä tuntuu kun mies imee ja panee peppuun.

No menin kaverin luokse hän oli n 50 vuotias pelotti ja jännitti aika paljonkin. No menimme sisälle ja riisuimme vaatteet ja sitten hän otti munani suuhunsa menimme kuusysi asentoon ja maistoin hänen mulkkua se maistuikin aika hyvälle. Sitten hän kysyi haluanko panna ja suostuin työnsin munani hänen peppuunsa se tuntui tosi hyvälle ja laukesin. Hän kysyi voiko panna minua suostuin siihenkin hänellä oli aika iso se sattui alussa mutta lopulta tuntui tosi hyvälle lopulta hänkin laukesi.

Sellainen oli ensi kokemukseni mut ei varmasti viimeinen. Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Voi vitsi tuntuu ihanalta! D ja minä pieni ja söpö hentulainen jolla kiva ja söpö pikkupeppu. Olisin itse asiassa tälläkin hetkellä sellasessa tarpees että, haluisin joltain vähän ottaa poskeen ja vähän sisällekkin, että löytyiskö vapaaehtoisia, suurikokoisen peniksen omaavia. Tapasin metsässä, otin suihin ja se laukesi suuhun.

Olin 16, se No itsellä tapahtui ehkä liian nuorena, olin 15 ja melko epävarma ja säikähtynytkin omasta seksuaalisuudestani. Narinkkatori tuli koulusta palattuani iso noin nelikymppinen mies kyselemään minulta, haluaisinko röökkiä. Sitten kävelytti minua Töölöön Cafe Maroccoon Museokadulle ja halusi tarjota kahvia ja jutella.

Olin hoikka ja pitkähiuksinen poika ja varmaan söpön näköinen miehen mielestä, sillä sitten hän rupesi houkuttelemaan minua muka mummonsa luokse erääseen porraskäytävään, jossa tarjolla olisi kuulemma lisää röökkiä ja huikkiakin. Jouduin rapussa paniikkiin ja ryntäsin ulos hissistä parahiksi tulleiden asukkaiden vanavedessä ja olin jonkun aikaa aivan shokissa.

Tajusin, että mies oli homo ja halusi vietellä minut. Vaikka isäni on minua 18 vuotta vanhempi, välimme ovat todella hyvät ja olemme parhaat kaverit. Isäni on 39, ei vielä suinkaan ikäloppu.

Olin vahinkolapsi ja siksi isäni on niin nuori. Äitini oli silti 23 saadessaan minut. Äitini ja isäni erosivat ollessani 12 ja silloin muutin äidin luo. Silti näin isääni useasti. Menimme mökkiin sisään ja vaihdoimme isän kanssa pari sanaa. Oikeastaan juttelimme melkein tunnin.

Isä ei yhtään vaikuttanut isältä vaan hyvältä kaverilta. Kun juttelimme, päätimme lämmittää saunan illaksi. Joisimme parit oluet saunan lomassa. Ennen sitä pitäisi kumminkin pilkkoa puut. Isäni sanoi, että hän voisi tehdä sen ja minä saisin asettua aloilleni. Kävelin portaat ylös makuuhuoneeseen, jossa oli leveä sänky ja lipasto. Kaikki vanhat huonekalut oli vaihdettu uusiin. Istuin sängylle, joka kylläkin tuntui ihan mukavalta. Samalla kävelin ikkunalle, josta avautui näkymä koko pihalle.

Näin isäni shortsit jalassa pilkkovan puita ilman paitaa. Näky oli aika mahtava. Isäni oli treenannut koko kesän ja ylävartalo oli sen mukainen. Isän vartalo oli taivaallinen verrattuna minun todella ruipeloon vartalooni. Lihaksia kyllä oli, mutta eivät ne näkyneet. Kävelin isän seuraan ja katosin vierestä, kun isä pilkkoi puita. Samassa suustani pääsi sammakko: Tunsin, kuinka punastuin heti.

Isäni vain sanoi takaisin, että ovat muutaman vuoden tulos. En sanonut enää mitään. Oli ilta ja sauna lämpiämässä. Istuimme terassilla ja joimme olutta. Isä jutteli nuoruudestaan asioita, esimerkiksi mitä oli tehnyt, kun oli ollut minun ikäiseni. Isä paljasti, että oli kokeillut seksiä miehen kanssa kerran, mutta siihen se oli jäänyt, kun toinen osapuoli ei ollut halunnut tavata isääni enää jatkossa. Itse en viitsinyt sanoa mitään itsestäni: En ollut valmis kailottamaan sitä, en ainakaan vielä.

Sauna oli lämmin ja siirryimme saunaan. Isäni oli alasti, mutta minulla oli pyyhe lanteillani. Sukukalleuteni ei ollut edes kovin suuri. Isälläni sen sijaan oli komea kalu. Isäni istui rentona ja ajatukseni siirtyivät ihan jonnekin muualle, kuin missä niiden olisi pitänyt olla. Kaluni heräsi ajatukseen seksistä isäni kanssa ja kohta se näkyi jo, vaikka kuinka yritin peitellä sitä pyyhkeeni alla. Isänikin kiinnitti kohoumaan huomioita.

Isäni ei tiennyt — tai en ainakaan usko, että tiesi — minun olevan bi, joten tilanteen olisi pitänyt olla minulle helppo. Isäni siirtyi lähemmäs ja käski ottaa pyyhkeen pois. Edelliskerrasta on niin kauan aikaa. Säikähdin isäni puheita, mutta samalla tilanne oli kiihottava ja siksi siirsin pyyhkeen syrjään. Kaluni oli jo rauhoittunut ja oli enää puolikova. Luulin jo, että jotain tapahtuisi, mutta onneksi isäni lähti mereen uimaan.

Minä nousin kanssa ja menin terassille istumaan.

Homo seksi trehvit kalusta suuhun

Käskin sitä laittaa silmät kiinni ja liu-utin käteni sen pakaroita pitkin puristellen Vaimo oli kuulemma jossain reissussa ja halusi vähän irrotella. Viime syksynä sain tilaisuuden päästä opiskelijavaihtoon …. Kolme kertaa ollaan sen jälkeen tavattu ja jokainen kerta on ollut edellistä parempi. Olin teininä aika nopea ja tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Itse en viitsinyt sanoa mitään itsestäni:

ETSIN SEKSISEURAA LIVE JASMINE HOMOSEKSUAALISEEN